Etusivu > Oikeustapauksia > 2010 > Päiväraha irtisanomisajalta

Antopäivä: 9.9.2010

Päiväraha irtisanomisajalta

P on ollut ammattitaudin aiheuttamalta työkyvyttömyysajalta saanut myös irtisanomisajan palkkaa. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että tapaturmavakuutuslain mukaista päivärahaa tulee myöntää myös irtisanomisajalta, mutta päiväraha on suoritettava työnantajalle siltä osin kuin työnantaja on sairausajan etuutena samalle ajalle maksanut palkkaa. Päivärahaa ei voida evätä tältä ajalta sillä perusteella, että työansion alenemaa ei ole ollut, koska myös irtisanomisajalta maksettava palkka on tavallista palkkaa, jota on maksettu P:n työkyvyttömyysajalta sairausajan etuutena. Tapla 689/2010 – Antopäivä 9.9.2010. Vakuutuslaitos valitti vakuutusoikeuteen, joka hylkäsi valituksen hyväksyen tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan perustelut.

Päätös, josta valitettu

Vakuutuslaitos on evännyt päivärahan 23.10.2009 jälkeen, koska 10.3.2009 ilmennyt isosyanaattien aiheuttama ammattiastma ei enää aiheuttanut vähintään 10 %:n työkyvyn alentumaa.

Vaatimukset muutoksenhakulautakunnassa

P vaati päivärahaa, koska hän on täysin työkyvytön.

Vakuutuslaitoksen vastine

Vakuutuslaitos ilmoitti, ettei päivärahaa makseta 24.10.2009-2.3.2010, koska P sai tältä ajalta irtisanomisajan palkkaa. Päätös olisi pitänyt perustella niin, ettei hänellä ollut tältä ajalta työansioiden alenemaa eikä näin ollen oikeutta päivärahaan siltä ajalta, jolta hän sai irtisanomispalkkaa.

Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Muutoksenhakulautakunta kumosi valituksenalaisen päätöksen ja määräsi vakuutusyhtiön suorittamaan päivärahaa 100 %:n työkyvyn alentuman mukaan 24.10.2009-2.3.2010.

Perustelut

P:lla on todettu 10.3.2009 ilmenneenä ammattitautina isosyanaattien aiheuttama astma. Vakuutuslaitos myönsi P:lle päivärahaa 100 %:n työkyvyn alentuman mukaan 28.5.-14.6. ja 18.9.-23.10.2009.

P:lle määrättiin sairauslomaa astman takia 18.9.-10.10.2009 ja hän oli Työterveyslaitoksen jatkotutkimuksissa 8.-22.10.2009. P vastaanotti 2.11.2009 ilmoituksen työsopimuksensa irtisanomisesta tuotannollisista, taloudellisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä. P oli irtisanomisajalla 24.10.2009-6.1.2010 ilman työvelvoitetta. Hän oli työkokeilussa 7.-18.1.2010 ja hänelle määrättiin astman takia sairauslomaa 11.-17.1.2010. Työterveyslääkärin mukaan työkokeilu ei onnistunut, ja irtisanomisilmoitus oli edelleen voimassa.

P kävi ammattiastman takia kontrollissa Työterveyslaitoksella maaliskuussa 2010. Tästä laaditun 30.3.2010 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan astman hoitotasapaino oli ollut huono maksimaalisesta lääkityksestä huolimatta ja P oli tarvinnut toistuvasti kortisonitablettikuureja. Sähköasentajan työssä jatkamista ei suositeltu hankalan astman takia, koska tässä työssä oli pölyisyyttä ja muita hengitystieärsykkeitä. Vakuutuslaitos on myöntänyt P:lle 100 %:n työkyvyn alentuman mukaan kuntoutuksen selvittelyajalta päivärahaa 3.-9.3.2010 ja tapaturmaeläkettä 10.3.2010 alkaen.

Tapaturmavakuutuslain 17 §:n 3 momentin mukaan päivärahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijän kyky tehdä työtään on alentunut vähintään 10 %. Lisäksi edellytetään, että tapaturmasta johtuva työansion alentuma on vähintään 28 §:n 6 momentissa mainitun vähimmäisvuosityöansion kahdeskymmenesosa.

Muutoksenhakulautakunta katsoi, että P:n ammattitaudin aiheuttaman työkyvyttömyyden takia päivärahaa tulee myöntää myös irtisanomisajalta 24.10.2009-2.3.2010, mutta että päiväraha on suoritettava työnantajalle tapaturmavakuutuslain 26 §:n nojalla siltä osin kuin työnantaja on sairausajan etuutena samalle ajalle maksanut palkkaa. Päivärahaa ei voida tältä ajalta evätä sillä perusteella, ettei työnansion alenemaa ollut, koska myös irtisanomisajalta maksettava palkka on tavallista palkkaa, jota P:lle on maksettu sairausajan etuutena.

Asiasanat

Päiväraha




Sivu viimeksi päivitetty 13.6.2012 9.49