Antopäivä 15.4.2021

Kysymys on voimankäyttö-/itsepuolustusharjoituksissa tapahtuneesta rintali­haksen kiinnittymisen irtoamisesta ilman ulkoisen tekijän tapaturmamomenttia.

Muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen.

A:llä on todettu oikean rintalihaksen irtoaminen (avulsoituminen) olkaluusta työtapaturma- ja ammatti­tautilain 24 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun liikunnan, itsepuolustusharjoittelun, yhteydessä 3.2.2020. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että kyseinen vamma ei sovi olemaan pääasiassa kyseisen liikesuorituksen aiheuttama, vaan taustalla vaikuttavista muista syistä johtuva spontaani repeäminen.

Kyseessä ei voida katsoa olevan myöskään työtapaturma- ja ammattitautilain 33 §:ssä tarkoitettu työ­liikkeen aiheuttama lihaksen tai jänteen kipeytyminen. Työtapaturma- ja ammattitautilakia koskevan hallituksen esityksen 277/2014 lain 33 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan työliik­keen perusteella korvattaisiin tyypillisesti yksittäisiä nosto-, taivutus-, kierto-, vääntö- ja ojennusliikkeitä suoritettaessa tapahtuneet lihas- ja jännekudosten ohimenevät venähdys- ja revähdystyyppiset kipey­tymiset, joissa ulkoinen vammaenergia on korkeintaan vähäinen tai joissa sellaista ei voida selkeästi osoittaa. Perustelujen mukaan korvausta tämän säännöksen perusteella ei myöskään ole tarkoitettu maksettavaksi, jos oirekuva jo alkuvaiheessa sopii sellaiseen kudosvaurioon, jonka syntyminen ter­veessä kudoksessa edellyttäisi lääketieteellisen kokemuksen mukaan selkeää äkillisen, ulkoisen väkival­lan kohdistumista kipeytyneelle alueelle.

Muutoksenhakulautakunta totesi, että A:n tekemän hallitun työliikkeen 3.2.2020 vammauttava energia ei ole lääketieteellisesti arvioiden sopivia aiheuttamaan lihaskiinnityksen repeämistä olkaluusta, vaan repeämisen pääasiallisena syynä ovat todennäköisimmin vahinkotilannetta aiempaa perua olevat muut syyt, jotka ovat tulleet esille työliikkeen yhteydessä. A:lla todetun kaltainen rintalihaksen irtoaminen kiinnittymiskohdasta on lääketieteellisen kokemuksen mukaan vamma, jonka aiheutuminen edellyttäisi selkeää äkillisen, ulkoisen väkivallan kohdistumista yläkehon ja olkapään alueelle. Tällaista ulkoisesta tekijästä johtuvaa vammauttavaa mekanismia ja energiaa A:n vahinkotilanteeseen 3.2.2020 ei ole ku­vattu liittyneen.

Muutoksenhakulautakunta katsoi, ettei kyseessä ole korkeimman oikeuden tapaturmavakuutuslain no­jalla antamassa ratkaisussa KKO:1998:153 tarkoitettu tilanne, jossa lihas- tai jännerepeämä voitaisiin rinnastaa lihaksen tai jänteen kipeytymiseen. Työtapaturma- ja ammattitautilain työliikekipeytymistä koskeva säännös on sen perustelujen mukaan tarkoitettu ohimenevien venähdys- ja revähdystyyppis­ten kipeytymisten korvaamiseen, jollaisesta ei tässä tapauksessa ole kysymys.

Repeämän aiheutumisen ajoittuminen työliikkeen kaltaisen liikesuorituksen yhteyteen ei yksinään ole riittävä peruste löydöksen korvaamiselle työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisena vahinkotapahtu­mana silloin, kun kyseinen työliike ei ole aiheuttanut repeämää.

Näin ollen valituksenalaisen päätöksen muuttamiselle ei ole perusteita.

Äänestysratkaisu 5-5 (puheenjohtajan äänen ratkaistessa). Eriävien mielipiteiden mukaan korkein oi­keus on soveltanut ennen työtapaturma- ja ammattitautilain voimaantuloa voimassa olleen tapaturma­vakuutuslain ja työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen säännöksiä ratkaisussa KKO 1998:153 ja katsonut korvattavaksi voimakkaan lihasponnistuksen seurauksena aiheutuneen oi­kean ison rintalihaksen repeämän tilanteessa, jossa repeämä on ilmennyt heti suoritetun penkkipun­nerruksen, eli palomiehen työhön kuuluvan työliikkeen, yhteydessä tapahtuneen oikean rintalihaksen kipeytymisen jälkeen. Ratkaisun perustelujen mukaan repeämään ei ole liittynyt mitään sellaista löy­döstä, jonka perusteella sitä voitaisiin pitää sairaus- tai rappeumaperäisenä. Korkein oikeus katsoi, että vakuutetun saama lihasrepeämä voidaan rinnastaa eräistä työtapaturmina korvatavista vammoista an­netun asetuksen 1 §:n 6 kohdassa tarkoitettuun kipeytymiseen. A:n tilanteessa, ottaen huomioon, että kyseisestä kuormittavasta työliikkeestä olisi mitä ilmeisimmin aiheutunut ilman repeämää (pectoralis majorin avulsoituminen olkaluusta) työtapaturma- ja ammattitautilain 33 §:n mukainen korvattava li­haksen työliikekipeytyminen, eriävät mielipiteet jättäneet jäsenet pitivät tässä tilanteessa perusteltuna rinnastaa repeämä ja sen aiheuttama oire sekä työtapaturma- ja ammattitautilain 33 §:n mukainen työ­liikekipeytyminen toisiinsa. Jäsenet arvioivat, että työliikekipeytymisen osuus oireilussa olisi kestänyt kolme viikkoa, jonka ajan A:n on katsottava olevan oikeutettu korvaukseen työtapaturma- ja ammatti­tautilain nojalla. Tilanteessa tämän on katsottava vastaavan aikaa, joka kului diagnoosin lopulliseen var­mistumiseen.

Esittelijä yhtyi eriävässä mielipiteessään jäsenten kantaan.

Tamla 15.4.2021 – 1244/2020. Asia on ratkaistu vahvennetussa jaostossa.